MOBIIN - Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle! - 147555 |
|
|||||
TAMMIKUU 2015. Sattumalta Valtatielle. Paperilehtien varassa vielä elelevä on pitkään ihmetellyt sitä sattumanvaraisuutta, joka lehtien, Helsingin Sanomat ja Keskisuomalainen, elokuvien esittelyissä sattuu. Keskisuomalaisesta puuttuu usein Teema-kanavan elokuvia ja Helsingin Sanomien puute näyttää sattumanvaraisemmalta. HS:ssä on ilmeisesti liian vähän tilaa siinä kapealla sivulla ja usein joku sitten esitellään ison kuvan kanssa ja muut eivät mahdu mukaan. Esimerkiksi Thatcher-elokuvan esittely tässä hiljan vei tilan niin, että monia mielenkiintoisia, ilmeisesti, jäi esittelemättä. Keskisuomalaisen tv-elokuvista vastaava Marko Ahonen kyllä sitten kirjoittaa lyhyissäkin arvioissaan tosi riemastuttavasti. Tälle loppiaisen jälkeiselle päivälle hän on huomannut "Valtatie 60"-elokuvan. HS on jättänyt huomioimatta, ohjelmatiedoissakin se on ilman mitään mainintaa sisällöstä. Kuvista selvinnee mitä tarkoitan ja jos tilaa jää tälle palstalle niin jatkan sitten. Nettisanomat. Pertti Manninen. Keskiviikko 2015-01-07 klo 20:14. "Valtatie 60 Ohjaus: Bob Gale. USA 1992. Isonna kuvat! |
TAMMIKUU 2015. Lipponen muistaa väärin väittäessään, että hän kannatti ruotsinkielen pakollisuuden poistamista ylioppilaskirjoituksissa!Entinen suurmies Paavo Lipponen on useissa haastatteluissa antanut ymmärtää, että hän olisi kannattanut vaalien 2003 edellä ylioppilaskirjoitusten ruotsinkielen kokeen pakollisuuden poistamista. Nettisanomat kirjoitti asiasta muuten aprillipäivänä 01.04.2004 seuraavasti: PAKKO-RUOTSI http://www.nettisanomat.com/ Lipponen ei katsonut arvolleen sopivaksi ryhtyä minkäänlaiseksi ministeriksi, vaan ryhtyi eduskunnan puhemieheksi eläkepäiviä odottelemaan. Keskustan Anneli Jäätteenmäki oli sitten savustettava median myötävaikutuksella pois pääministerin paikalta ja syntyi Matti Vanhasen 1. hallitus, siis keskustalainen pääministeri ja muistaakseni opetusministerinä oli oululainen SDP:n Maija Rask, joka teki tämän urotyön: poisti siis ruotsinkielen pakollisuuden ylioppilaskirjoituksissa. Siinä sitten kovasti luvattiin RKP:lle, että asiaa seurataan, mutta jokainen kyllä oikeasti tajusi, että päätös pysyy vaikka kuinka seurattaisiin, Ruotsinkielen kirjoittajien määrä on romahtanut. Siis nuoret ovat äänestäneet jaloillaan ja tehneet jotain järkevämpää, esim. lukeneet jotain toista maailmankieltä englannin lisäksi. Aika masentavan kuvan toimittajien ammattitaidosta antaa se, että Paavo Lipponen voi vapaasti päästellä lurituksiaan, eikä kukaan tarkista faktoja! Lue myös edellä mainittu ikivanha kirjoitus: http://www.nettisanomat.com/1999/10/28/ Kun en saanut näitä linkkejä heti toiminaan ja kun kirjoitus sinänsä on vielä ajan kohtainen 15 vuotta myöhemmin, niin lisään sen tänne loppuun. Viikkosanomat. Pertti Manninen. Loppiaisaattona 05.01.2015 klo 22:44. — Kysymyksiä presidenttiehdokkaille. Oletteko tietoinen siitä, että suurelle osalle ikäluokkaa kahden muun kuin äidinkielen opettaminen on kidutusta ja turhuutta? Kuinka kauan aiotte sietää oppilaiden ja opettajien turhautumista ja luuletteko tällaisen kahden kielen pakottamisen lisäävän koululaisten yleistä oppimismotivaatiota? Oletteko tutustuneet asiaa koskeviin Suomessa tehtyihin tutkimuksiin? Miksi koko ikäluokalle pitää yrittää opettaa kahta ”vierasta kieltä”, kun oppimistulokset eivät kaikkien kohdalla ole kelvollisia vaan vaikuttavat negatiivisesti koko koulunkäynnin mielekkyyteen? Ovatko suomenruotsalaisten äänet niin arvokkaita, ettette uskalla ottaa asiaa vakavasti esille vaan hyväksytte vähin äänin heidän mielipiteensä oikeutuksen vastoin tutkimustuloksia ja näin hyväksytte tämän vähemmistön enemmistön terrorin? nettisanomat.com keskiviikkona lokakuun 27. päivänä 1999 pm Tags: 1999, Anneli Jäätteenmäki, fakta, Linkki: |
Viikkosanomat-blogista jouluaaton aattona 2014-12-23. Huomaa otsikon ja alun virhe, joka kyllä oikaistaan samassa kirjoituksessa. Otsikossa on myös pari painovirhettä! Pertti Manninen. Humpuuki. Pakkoruotsitutkimus. Kolme neljäs osaa on eri asia kuin neljä viideosaa. professori Grönlund pallomatematiikan kertaukseen.desKAIKKI MEDIAT MENIVÄT HALPAAN! Viikkosanomat Painovirheitä korjattu ja asiasanat lisätty klo 22:21. HS julkaisi luvut artikkelissaan ”Enemmistö haluaisi eroon pakollisesta kouluruotsista”. Suomenkielisten suomalaistenmielipiteet ruotsinkielestä (vastaajia 7358). OIKAISU JA ANTEEKSIPYYNTÖ. Kuuulin tuon uutisen myös Ylen tv-uutisista ja sieltä juontaa tuo Kimmo Grönlundin pakkomatematiikka. Hän todella käytti tätä ilmaisua. Se nyt ainakin on humpuukia: siis verrata matematiikkaa ja ruotsin kieltä toisiinsa. Tottakai suurelle osalle suomalaisista on tärkeämpää oppia ”pakolla” englannin kieli” kuin ”ruotsin kieli”. Tottakai koulussa on oltava pakkoaineita, koulun tehtävähän on opettaa ja kasvattaa nuoria kansalaisia elämää varten. Niinpä nopeasti ajateltuna pakkoja pitäisi olla tuo matematiikka, äidinkieli, kansalaistaito, terveysoppi, liikunta ja joku hyödyllinen kieli (mutta vain yksi), kuvaamataito ja uimataito ja autonajotaito, musiikki. ryhmätyötaito. Jotain tärkeää jäi pois tästä luettelosta, mutta luettelon tarkoitus olikin osoittaa kuinka hölmö professori Kimmo Grönlund oli, kun hän puhui pakkomatematiikasta. Tutkimuksen tuloksen perusteella luulisi puolueiden ajattelevan kannattajiensa ja lasten ja nuorten parasta, muidenkin kuin perussuomalaisten ja lopulta pistettävä Ruotsalainen puolue aisoihin ja ilmoitettava, että pakkoruotsi tullaan poistamaan enemmistöpäätöksellä. Tags: anteeksipyyntö, englannin kieli, kansalaistaito, Kimmo Grönlund, korjaus, Koulu, koululainen, kuvaamataito. äidinkieli, lapsi, liikunta, musiikki, nuori, oikaisu, pakkomatematiikka, pakkoruotsi, |
"Täysikuu loppiaisaattona" |
Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen -
Yhteys:
nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle! |
"Itse asia kustuna: Ilkka Suominen". |
Kun Yle ei pystynyt esittämään Tsunamin 10-vuotispäivänä mitään siitä kertovaa ohjelmaa, joka olisi ollut kiusallinen silloiselle pääministeri Matti Vanhaselle, joka ei raaskinut keskeyttää joululomanviettoaan ja niinikään kiusallinen ulkoministeri Erkki Tuomiojalle, jota virkamiehet ja valtion tiedottajat informoivat ala-arvoisesti vähätellen tapahtunutta, täytyi jostakin poliitikosta kuitenkin kertoa. Ilkka Suominen, joka Wärtsilä Meriteollisuuden konkurssin aikaan lupasi, ettei yhtiötä päästetä konkurssiin ja jota alihankkijat uskoivat ja joutuivat sitten kärsimään suuria tappiota ministerin lausunnon johdosta. Valtio joutuikin sitten korvaamaan osan vahingoista, muistin mukaan 100 miljoonaa markkaa. Juristiarmeija pesi sitten ministeri Suomisen vastuusta todeten esim. niin, että ministeri ei tahallaan ollut antanut tällaista lausuntoa ja myös niin, ettei ministeriltä saataisi mitään olennaista summaa perittyä. Omaisuutta ei ollut. Nettisanomat kertoi asiasta aikanaan ja kirjoitus on näiden kusetuskuvien perässä. Osa Ylen ohjelmasta "Itse asiassa kuultuna: Ilkka Suominen" tapaninpäivän iltana 26.12.2014, jossa toimittaja Juho-Pekka Rantala haastattelee kokoomuksen pitkäaikaisinta puheenjohtajaa. Alusta puuttuu noin 20 minuuttia ja teksti-tv:n teksit ovat mukana n. 99-prosenttisesti. Nettisanomat. Pertti Manninen. Keskiviikkona, uuden vuoden aattona 31.12.2014 rakettien jo paukkuessa. Kuvat 280 - 302. |
|
- www.elama.fi - Kuvat perjantaina 2014-12-26. Klo 21:09 -21:46. Kaikki 497 kuvaa täällä! |
Arkisto
|
http://www.nettisanomat.com/1999/08/12/netti1208.htm#alho2
"Tapaninluistelut Puistokoulun kentällä" Kuva: Pertti Manninen. Perjantaina 26.12.2014 klo 12:58 Jyväskylässä ohikiitävänä hetkenä auringon yrittäessä pilkistää pilvien takaa luomaan kontrastia tähän keskipäivän hämäryyteen. Laajenna! |
"Kaupunkikyyhkynen tapaninpäivänä. Tepastelu autiolla kadulla kauppakeskuksen suljettujen ovien edessä". |
RAUHALLISTA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2015! "Valoa jouluyössä" |
"Viimeinen kuva" eli selfie ellei peräti selfish! Toisella puolentoista päivän ja yön veneretkellä näin delfiineitä, valaan ja hainkin: "Big shark, big shark!". Jotain ehkä kuviin ja videoihinkin tarttui näistä.
Kotimaan asiat jäivät seuraamatta, ainakin syvällisesti. Midnight Sun ravintolaan tuli kyllä saman päivän Ilta-Sanomat iltapäivällä, siis painettu näköislehti. Ehkä yksi asia kannattaa mainita. Otsikon mukaan Keskusta oli kymmenen prosenttiyksikköä edellä Kokoomusta Ylen julkaiseman Gallupin mukaan. Jutussa kerrottiin kyllä numerot desimaalin tarkkuudella ja ero oli 9,4 prosenttiyksikköä, josta mielestäni on aika vaikea vetäistä kymmentä syksyisessä viileässä Suomessa. Thaimaan 32-asteisessa kuumuudessa se suurpiirteisyys olisi ollut paikallaankin, ehkä. Matkalta palattua Suomessa, vesisateessa ja rännässä keskiviikkona 17.12-2014. Pertti Manninen. |
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". |
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. |
PAASIKIVEN PATSAALLA.PAASIKIVEN PATSAALLA. Pieni istuva pysähdys patsaan jalustalla ilmaisia Narinkkatorilla jaettuja mainosnakkeja mutustellen hiukan ympäristöä tarkkaillen ja hetken kuluttua Kiasman edestä lähtevän bussin kyytiin kiíruhtaen. |
KAISLIKOSSA SUHISEE.
|
Laitumella. Laukaa. Maanantaina 28.07.2014 klo 09:07. Sarjasta "Ohi kiitäviä hetkiä". Kuvan mahdollisti linja-auton pysäkille pysähtyminen Kantolan tiellä hiukan ennen Puustellin työkylää. Kuva: Perttti Manninen |
Arkisto. "Työtä". 01.05.1994. Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa! http://www.nettisanomat.com/2006/05/01/etusivu.htm |
"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi "Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna! |
Hirvaskankaan hirvet kierrossa. Keski-Suomi. Äänekoski. Hirvaskangas, 4-tieltä erkanevan 69-tien alussa. Tarkistamatta voi sanoa, että taiteilijan nimi on Kari Alonen. Katso " Poro matkakeskuksen edessä Kari Alosen rautailemana" sarjassa "Vararikosta vararikkoon". Kuva http://www.nettisanomat.com/ 2012/01/16/etusivu.htm Kuva: Pertti Manninen. Tiistai 2013-05-28 12:51. Laajenna! |
Arkisto.
"Työtä". 01.05.1994. Arkisto 2006. "Työtä kaikille". Kuva työnpäivänä 01.05.1994, kaksitoista vuotta sitten Jyväskylässä. Kuva: Pertti Manninen. Sarjasta "Vuodet vierivät - olot kurjistuvat, toisten." Tulossa! http://www.nettisanomat.com/ 2006/05/01/etusivu.htm |
SMILE Lyric by Music by Moderately, with great warmth |
SMILE, thou' your heart is aching, SMILE, even tho' it's breaking, When there are clouds in the sky, you'll get by, If you SMILE though your fear and sorrow, SMILE and maybe tomorrow, You'll see the sun come shining thru for you. Light up your face with gladness,
Kasvoillesi onni suo.
|
Moderately, with great warmth AIN' - HYMY suomennos: pertti manninen,1.0-versio, 17.05.01 modern times - nykyaika. kuvitelma. |
http://www.nettisanomat.com/
2001/05/17/hymy.htm
Nettisanomat Keskiviikko 2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja. http://www.nettisanomat.com/ 2007/04/04/etusivu.html |
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi |
"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin
julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina
31.07.2003. http://www.nettisanomat.com/ 2003/07/31/viikonkuva.htm |
Suomisanomat.fi - 2015/01/07 - Lipponen muistaa väärin väittäessään, että hän kannatti ruotsinkielen pakollisuuden poistamista ylioppilaskirjoituksissa! - Pakkoruotsitutkimus. Oikaisu ja anteeksipyyntö - Sattumalta Valtatielle. HS:n ja Keskisuomalaisen vertailu elokuva-arvioinnista - Rakasta itseäsi. Mietelmiä ja aforismeja - "Itse asia kustuna: Ilkka Suominen". Wärtsilä Meriteollisuuden konkurssi. - Arkisto 1999. Ministeri Ilkka Suomisen armahdus, Erkki Tuomioja. - - Kuvat. Tapaninluistelut Puistokoulun kentällä - Kaupunkikyyhkynen tapaninpäivänä - Jouluaaton kuvat. "Viimeinen kuva" eli selfie ellei peräti selfish! Thaimaassa Andamaninmerellä - Pertti Manninen.PATSAALLA - KUVAT. KAMPISSA. - - KUVA. KAISLIKOSSA SUHISEE - Hevoset laitumella Kuva - Kuvat. - Ravikuninkaan eläkepäivien vihreät niityt. Kuvat: Pertti Manninen. Jyväskylä - Laukaa. - Vuosisadan kuva - Kuva. Hirvaskankaan hirvet kierrossa - Kuva: Työtä. Vappuna 1994 - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - keskiviikko 07.01.2014 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - |
Lipponen, muistaa, väärin, ruotsinkielen, pakollisuuden, poistamista, ylioppilaskirjoituksissa, Maija Rask, Kimmo Grönlund, Pakkoruotsitutkimus, Oikaisu, anteeksipyyntö, Sattumalta, Valtatielle, HS, Keskisuomalaisen, vertailu. elokuva-arvioinnista, Rakasta itseäsi, Mietelmiä, aforismeja |
N:o 1806 Vastaava
päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com -
Sivu 2015-01-07, nettiin 2015-01-07 21:21, linkkejä
2015-01-07. |
Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät. Toukokuu 2014 - joulukuu 2014 |
||||||||
touko |
kesä |
heinä 2014 |
elo 2014 |
syys 2014 | loka 2014 | marras 2014 | joulu 2014 | |
nettisanomat.com |
39459 |
40582 |
32031 |
30799 |
33733 | 31550 | 36111 | 30414 |
viikkosanomat.fi |
18955 |
18980 |
19554 |
22858 |
24536 | 24849 | 22912 | 21407 |
12.fi |
16966 |
15585 |
15719 |
23575 |
21480 | 16208 | 18459 | 20035 |
sanomanetti.fi |
12312 |
11725 |
14038 |
14812 |
16304 | 12008 | 20066 | 16875 |
hs27.com |
5705* |
8187 |
8874 |
11329 |
9804 | 6969 | 8898 | 8552 |
sanomapark.fi |
5298 |
5547 |
7004 |
9320 |
9594 | 6873 | 11371 | 10237 |
nettimobi.com |
3563 |
4596 |
4740 |
5330 |
5379 | 5008 | 5547 | 4917 |
helkinginsanomat.com |
3233 |
3903 |
3779 |
6486 |
5386 | 3985 | 3453 | 2928 |
viikko.fi |
2678 |
3701 |
3340 |
5948 |
4648 | 3679 | 3423 | 3405 |
sanomatori.fi |
2493 |
3377 |
3715 |
4381 |
4172 | 3511 | 4986 | 3686 |
sanomaa.com |
2019 |
1851 |
2637 |
4848 |
3849 | 2777 | 6648 | 5781 |
helsinki-areena.fi |
1146 |
842 |
842** |
585 |
555 | 401 | 261 | 218 |
vuosisanomat.fi |
1144 |
1000 |
887 |
848 |
869 | 860 | 804 | 677 |
wincapita.fi |
1093 |
1068 |
1405 |
1358 |
1810 | 2175 | 2058 | 2211 |
fy.fi |
1013 |
1013** |
1013** |
1013* |
1274 | 1274* | 1274* | 1122 |
nettilehti.com |
969** |
1328 |
1675 |
1745 |
1950 | 1900 | 2271 | 2120 |
sanomasampo.fi |
962 |
806 |
727 |
1089 |
1169 | 909 | 636 | 583 |
kuvaviikko.fi |
933 |
796 |
679 |
886 |
1156 | 1006 | 744 | 713 |
hs24.mobi |
922 |
1048 |
1629 |
1489 |
1795 | 1932 | 1704 | 2108 |
shit.fi |
786 |
574 |
641 |
710 |
792 | 894 | 937 | 976 |
vuosi.fi |
723 |
600 |
584 |
991 |
1025 | 871 | 564 | 550 |
nettimobi.fi |
489 |
530 |
575 |
511 |
471 | 428 | 510 | 490 |
venus.fi |
435 |
457 |
453 |
411 |
499 | 438 | 500 | 455 |
hesansanomat.fi |
427 |
366 |
368 |
810 |
741 | 564 | 381 | 401 |
let.fi |
397 |
376 |
427 |
365 |
374 | 343 | 392 | 365 |
n1.fi |
381 |
339 |
375 |
399 |
421 | 425 | 390 | 375 |
infoinfo.fi |
348 |
391 |
342 |
443 |
402 | 320 | 394 | 416 |
kuvala.fi |
314 |
278 |
354 |
341 |
362 | 317 | 385 | 360 |
keskiviikko.fi |
306 |
297 |
323 |
351 |
364 | 387 | 419 | 439 |
iske.fi |
303 |
258 |
237 |
284 |
283 | 207 | 250 | 239 |
sanala.fi |
293 |
305 |
341 |
409 |
406 | 297 | 350 | 369 |
maanantai.fi |
292 |
299 |
322 |
278 |
323 | 350 | 356 | 370 |
sanat.fi |
285 |
270 |
319 |
296 |
309 | 263 | 293 | 311 |
elama.fi |
277 |
274 |
289 |
346 |
304 | 329 | 428 | 394 |
raw.fi |
269 |
251 |
341 |
246 |
232 | 262 | 278 | 247 |
12tori.fi |
239 |
213 |
262 |
209 |
184 | 198 | 191 | 252 |
tiistai.fi |
224 |
232 |
270 |
247 |
280 | 252 | 325 | 322 |
hooes.fi |
217 |
185 |
219 |
220 |
220 | 205 | 176 | 179 |
sanomo.fi |
208 |
212 |
235 |
257 |
234 | 131 | 110 | 123 |
gagarin.fi |
197 |
190 |
212 |
213 |
206 | 247 | 278 | 260 |
eduskuntatalo.fi |
189 |
163 |
217 |
204 |
297 | 232 | 197 | 219 |
pappa.fi |
163 |
101 |
113 |
125 |
94 | 110 | 107 | 106 |
mummi.fi |
160 |
85 |
105 |
119 |
94 | 98 | 120 | 103 |
sanomaviikko.fi |
154 |
125 |
199 |
231 |
340 | 388 | 245 | 289 |
per.fi |
99 |
105 |
115 |
136 |
137 | 155 | 157 | 139 |
week.fi |
83 |
88 |
111 |
141 |
101 | 127 | 135 | 164 |
iltaset.fi |
58 |
43 |
50 |
63 |
71 | 79 | 132 | 127 |
kansalaistori.fi |
54 |
44 |
95 |
190 |
81 | 71 | 99 | 88 |
suomisanomat.fi |
23 |
86 |
641 |
62 |
53 | 70 | 95 | 142 |
sanonet.fi |
52 |
243 |
283 |
310 | 291 | 279 | 296 | |
2014-06-25 |
129256 |
|||||||
2014-07-17 |
||||||||
2014-08-06 |
133724 |
|||||||
2014-08-24 |
133666 |
|||||||
2014-09-12 |
158590 |
|||||||
2014-10-29 | 159473 | |||||||
2014-11-04 | 137223 | |||||||
2014-12-18 | 161099 | |||||||
2015-01-07 | 147555 |
Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivu.